Luku 16: Plan4Proof

++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

"Rakkaat ruskean värin ystävät. Olemme olleet onnekkaita. Meitä on suorastaan siunattu. Ryhmämme on ollut olemassa viime vuoden kesäkuusta saakka eli reilusti yli vuoden, ja sinä aikana olemme saaneet uusia jäseniä vain keskimäärin noin joka toinen kuukausi. Kuten kuulitte muutama päivä sitten, Pohjasakka vahvistui kahdeksannella jäsenellä viime viikolla. Nyt, kelpo uskollisemme, minulla on kunnia kertoa, että yhdeksäs jäsen on niin ikään löytynyt. Voitteko kuvitella: näin lyhyen ajan sisään kaksi uutta pohjasakkalaista! Se on todellinen siunaus. Nyrkkiallianssin pamppujen sietäisi tutista kauhusta.

Koska yhdeksäs jäsenemme on kiireinen bisnesnainen ja valtakunnan hallitsijatar, on paikallaan korkeasti kiittää häntä, että hän on suostunut vastaamaan pariin kysymykseen tätä lähetystä varten. Hyvää iltapäivää, Teidän Korkeutenne."

"Kiitoksia."

"Niin, todellakin, olette ihka oikean valtakunnan kuningatar. Itselläni ei ole aavistustakaan, millaista on olla johtaja. No, millaista se on? Teidän Armonne?"

"Vastuu on suuri. Sitä tuntee olevansa vastuussa miljoonien ihmisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Mutta on se ilman muuta myös todella palkitsevaa. Onnen näkeminen kansalaisten kasvoilla on jotakin, joka antaa enemmän kuin sen saavuttaminen lopulta vaatii. Jos saisin itse päättää, niin ryhtyisin silti kuningattareksi. Joka kerta uudelleen."

"Edith Ensimmäinen, tuo kuulostaa upealta. Vaikutat olevan myös itse onnellinen. Päätit kuitenkin tulla meidän luoksemme ja liittyä Ihmiskunnan pohjasakkaan. Voitko hieman valottaa päätökseesi johtaneita... seikkoja?"

"Toki. Saatte kiittää siitä jotakuinkin täydellisesti hyvää ystävääni Ellie Henrikseniä. Hän maanitteli minua koko kesän tulemaan, ja lopulta suostuin. Liityin siis vain hänen vuokseen. Mutta älkää ymmärtäkö väärin. Ryhmä vaikuttaa mielenkiintoiselta. Sellaiset metsienraiskaajat, kuten Hoover Crowahl, on toden totta kammettava vallan kahvasta irti mahdollisimman nopeasti."

"Niin, niin. Öh, jatkokysymys edelliseen, jos sallitte, Ylhäisyys?"

"Nopeasti sitten."

"Kyllä. Miten - tarkoitan - mitä te uskotte tuovanne Pohjasakkaan mukananne? Millaisista ominaisuuksistanne voisimme kenties saada nauttia sodassa anarkisteja vastaan?"

Haastateltavan vastaukset tulevat ällistyttävällä tahdilla.

"En koskaan luovuta. Olen valmis tekemään uhrauksia suuremman hyvän saavuttamiseksi. En ole sellaisia johtajia, jotka laittavat alamaisensa vaaraan ja piilottelevat itse selkien ja barrikadien takana. Ainoa pelkoni on pelko itse."

"Satumaista! Suuret kiitokset vastauksistanne, Teidän Armonne. Päästämme teidät nyt palaamaan tärkeisiin tehtäviinne. Mutta ennen kuin menette, haluaisitteko kenties valita seuraavan kappaleen, jonka soitamme?"

"Mitä? Miksi niin?"

"Se on ollut yleensä ikään kuin palkkiona haastateltavalle tämän meille lahjoittamasta ajasta. Tietenkään teidän ei ole pakko."

Linjalta kuuluu epämääräistä, vaimeaa puhetta, josta ei saa selvää.

"Aah. Pelkäänpä, että kuulijamme eivät kuulleet tuota, mutta, kyllä, Daniel kaivaa tuon kappaleen jostakin, ja se kuullaan seuraavaksi tällä taajuudella. Pysykää kuulolla sisaret ja veljet! Viemärilinnaan!"

"Viemärilinnaan!"

Lyhyen mutta ärsyttävällä kohinalla täytetyn tauon jälkeen kanavalla lähti soimaan Selena Gomezin Come & Get It.

++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Hän tahtoo peruuttaa. Hän tahtoo takaisin sisälle, vetää oven kiinni perässä ja lyödä lukkoon. Ei, eijei, se oli vitsi, oikeasti hän haluaa seistä juuri siinä, missä on ja tervehtiä Julia Piguetia iloisesti. Jostain kumman syystä hän ei pysty tekemään kumpaakaan. Hän vain tuijottaa tyhmänä ja kangistuneena eteensä. Ja hänen kun piti vain mennä kävelylle selvittämään päätään. Eikö hän ollut jo valmiiksi kärsinyt yhden syysyön tarpeiksi?

Kun Henri ei sano tai tee mitään, menee Julia silminnähden vaikeaksi. Hymy hyytyy, katse kääntyy pois ja käsivarret kietoutuvat toisiinsa piikkilanka-aidaksi rinnan päälle. Hitto vie, Suihko! Nyt järki käteen ja sydän mukaan! Henri kiljuu ajatuksissaan itselleen. Hän hengittää keuhkonsa piripintaan ilmaa ja uloshengityksellä sanoo: "Moihh."

Julian katse siirtyy suunnilleen Henrin vasempaan korvaan. Nainen vaikuttaa olevan kahden vaiheilla. Sanoako jotain, vai kävellä vain ohitse, pois.

Henri jatkaa itseluottamuspuuskan voimalla: "Olitko sinä minun unessani?"

Se saa Julian taas katsomaan Henriä silmiin. Hymy ei kuitenkaan palaa. Julia pyörittää päätään hitaasti. "En", hän sanoo. "Tai mistä minä tiedän."

"Niin. Mutta siinä oli nainen, joka näytti vähän... Tai en tiedä... Sinä näytit vähän häneltä äsken. No, unihan se vaan oli. Ehkä se ei ollut kukaan oikea henkilö. Ehkä siinä yhdistyi monta eri naista."

Julia ynähtää. Henri toivoo, että tämä selittäisi kerrankin jotain aktiivisesti, että hän paljastaisi, mitä tekee täällä tähän maailmanaikaan. Toivomus ei kuitenkaan toteudu. Henri nuolee kirveleviä huuliaan.

"Mitä sinä teet täällä? Kello on... no mitä se nyt on... vähän yli kuusi", Henri tarkistaa ajan puhelimestaan ja yllättyy, miten iso lukema näytöllä oikein liekehtii. Hän kuvitteli, että kello olisi jotain neljä, mutta ei. Kaupungissa näyttää niin pimeältäkin, mikä varmaan johtuu vain siitä, että taivas on niin vahvasti tummien pilvien kansoittama.

"Minä...", Julia alkaa jo vastata kysymykseen mutta pysähtyy sitten ja jatkaa vasta monituisen sekunnin jälkeen, "... minä tulin vain ilmoittamaan, että... olen lähdössä."

Mitäh? Tuo kuulostaa kaamealta. Aina, jos joku puhuu lähdöstä, on se välittömästi huonojen uutisten merkki. Muutan toiselle paikkakunnalle. Lähtöni on nyt tullut. Lähden lomamatkalle. Henri tiedustelee heikosti: "Lähdössä? Minne?"

"Minä...", Julia toistaa kaavan lähestulkoon samanlaisena, "... ajattelin, että voisin koettaa seuraavaksi jotain toista osaa Kaupungista. Täällä on tullut vähän liian kuumat paikat. Se tarkoittaa samalla sitä, että..."

"Että sinulla on pidempi matka Viemärilinnaan? Että joudut ehkä menemään bussilla?"

"No... ei nyt ihan noinkaan. Sano niille muille, että minä... eroan."

"Ei", sitä Henri pelkäsikin, sekä kuulla että sanoa, "et sinä eroa. Meillä on tänään iso päivä. Me sovitaan, miten me hyökätään Nyrkkiallianssia vastaan. Sinun panoksesi on elintärkeä. Me tarvitaan sinua ihan yhtä paljon kuin kaikkia muitakin. Öh... sen operaation jälkeen voit taas miettiä uudestaan, että haluatko jäädä vai lähteä. Mutta... pyydän, tule tänään meidän kanssa puhumaan. Tai ei sinun tarvitse puhua, jos et halua, mutta... Minun takiani?"

Juliasta huokuva viaton energia ja Henrin sisällä sykkivä epätoivon voima johdattivat nuoren keskisuomalaismiehen sanoja. Henri ei enää muutaman sekunnin jälkeen muista, mitä tuli sanoneeksi, mutta ilmeisesti sillä oli edes jonkinlainen impakti hänen edessään seisoskelevaan naiseen, koska tämä avaa käsivarsiensa solmun ja jää vastaväitteitä vailla katselemaan Henriä.

Näin he viihtyvät universumin laidalla sen laajuuteen suhteutettuna äärimmäisen lähellä toisiaan, vain ja ainoastaan tuijottaen toistensa silmiä. Se on helpompaa kuin ikinä. Henri tuntee olonsa täysin rauhalliseksi ja levolliseksi. Unen synnyttämä ahdistus on tipotiessään. Hän tietää, että kenen tahansa muun ihmisen kanssa hän ei pystyisi tekemään samaa ilman, että heidän välilleen muodostuisi paksu kiusaantumisen pilvi. Vain Julian kanssa se onnistuu. Niin väen voimakkaaseen taikaan ei olisi pystynyt edes Octavoa koko ikänsä tahkonnut arkkivelho.

Sekuntiviisarin yhden askeleen aikana taika murtuu. "Hyvästi" on sana, jonka Julia sekunnissa ehtii sanoa, ja jo silloin Henri tietää, että se hetki olisi kaiken loppu. "Henri" on toinen sana, johon kuluu toinen sekunti. Henrin kurkku menee tukkoon. Hän unohtaa hengittää. Hän ei pysty sanomaan tai ylipäätään tekemään mitään, kun Julia kääntyy ja lähtee juoksemaan Sykesien etupihalta kivetylle jalkakäytävälle, paljasjaloin tälläkin kertaa. Ja tälläkin kertaa Henri jää seuraamaan tämän menoa niin pitkäksi aikaa, kunnes ei enää pysty aistimaan tämän olemassaoloa. Paitsi sillä kuuluisalla kuudennella aistilla hän pystyy. Hän on aivan varma, että se vihoviimeinen aisti tunnistaisi Julia Piguetin ikuisuuden päätepisteeseen saakka.

Henri palaa sisälle. Hänen kehoaan kuumottaa, vaikka sydän on pamahtanut umpijäähän.

"Hän ei ole tulossa."

Erilaisten eleiden ja äännähdysten kirjo morsettaa kaikkinaisuudessaan yhtä ja samaa viestiä: pettymystä.

Henri käveli sinä aamupäivänä Viemärilinnalle harvinaisen masentuneena. Vaikka ei satanut, pilvinen sää vaikutti synkemmältä kuin aikakausiin ja houkutteli Henrin tunkemaan kätensä niin syvälle takkinsa taskuihin kuin ompeleet sallivat. Pipo hänen päässään oli turhan paksu, mutta senkin reuna ylettyi silmäripsiin saakka. Hänellä ei ollut mitään halua edes yrittää näyttää pirteältä ja elämäniloiselta. Yön aikana osa hänestä oli näivettynyt kuoliaaksi, ja oli vain hyvä, jos muutkin näkivät sen.

"Ei tänään - vai ei ollenkaan?"

"Luulen, ettei ollenkaan."

"Dammit."

Se puolisko Henrin ruumiista ja sielusta, joka vielä eli, haaveili käsittämättömästi hetken aikaa siitä, että Julia olisi sittenkin kääntänyt hänen aneluidensa seurauksena päänsä. Että Julia olisi seissyt häntä vastassa sinisen aidan takana ja hymyillyt arvoituksellisesti. Tai ei olisi tarvinnut edes hymyillä, kunhan olisi vain ollut. Kun tämä haave ei toteutunut, vielä sittenkin Henrin aivosoluista kaikkein optimistisimmat (toisin sanoen naiiveimmat) pitivät tunnelmaa yllä toistelemalla, että kenties Julia tulee samalla tavalla kuin eilen. No, sekin haave sitten kuoli, ja loputkin solut käpertyivät noloina itseensä ja ilmoittivat, että jäisivät määrittelemättömän pituiselle hermolomalle.

"Mitä me nyt tehdään?"

"No, meidän pitää varmaankin odottaa, että hän palaa."

"Kuuntelitko sinä yhtään, mitä Laat juuri sanoi? Hän sanoi, ettei Minnie varmaan koskaan palaa. Itse olet painottanut, ettei meillä ole loputtomiin aikaa odotella ja pantata suunnitelmamme rakentamista ja toteuttamista."

"Olen myös painottanut tyytymättömyyttäni Pohjasakan kokoon."

"Joo, mutta Minnien tulon jälkeen sanoit, että... että nyt ryhmän koko on hyvä. Ja Edith - anteeksi - Hänen Korkeutensa... liittyi mukaan sen jälkeen. Nytkö muka meitä on taas liian vähän? Joskus en vain ymmärrä sinua, Caudillo."

"Hyvä on sitten. Näillä mennään. Ruvetaanko jo laatimaan sitä suunnitelmaa, vai pitääkö meidän vielä riidellä pitkäänkin ja ehkä äänestää varmuuden vuoksi asiasta, niin kuin Hallitus byrokratiapäissään tekisi? Vai mitä?"

"Suunnitellaan."

"Kuulostaa hyvältä."

"Vihdoinkin!"

"Excuse me..."

Kaikkien kasvot kääntyvät osoittamaan kohti Edith Bethesdaa, joka oli arvokkaasti pysynyt vaiti aina siihen saakka. Nyt naisella pyöreiden silmälasiensa takana vaikuttaa olevan niin painavaa asiaa, ettei hän malta enää olla hiljaa. "Niin?" sanoo Finna.

"Minä kaipaisin kattavampaa selitystä tilanteesta", Edith ilmoittaa hitaalla, kuninkaallisella puhetyylillään.

"Tilanteesta? Mistä tilanteesta, Teidän Armonne?"

"Mikä tämä suunnitelma on, josta niin kovasti kohkaatte? Mitä me olemme oikein suunnittelemassa?"

Finna, Anatolia ja Ellie vilkuilevat toisiaan. Anatolian silmät vilahtavat myös Henriin, joka katsoo äkkiä resuista pehmolelua jäytävää Boliviaa. "Minä kun kuvittelin, että tämä oli jo tullut selväksi", Anatolia sanoo epävarmasti.

"Tarkoitat varmaan, että ajattelit, että tästä on jo puhuttu myös teidän kuullen, arvon Valtiatar. Pakko myöntää, että ajattelin niin itsekin. Tietenkin me selitämme tarkemmin. Caudillo, viitsisitkö -"

"No can do", Caudillo tokaisee salamana, "menen etsimään tyhjää paperia muistiinpanojen kirjoittamista varten." Mies kävelee näkökykynsä puutteesta piittaamatta varmoin askelin ja suoraan sähkölampulla valaistuun soppeensa patjansa ja mappiensa luo. Fionnuala huokaisee syvään.

"Hyvä on, hyvä on", nainen sanoo vähän turhautuneen oloisena. "Minä kerron."

Niinpä hän selittää Ihmiskunnan pohjasakan tavoitteista kukistaa Nyrkkiallianssi ja palauttaa Kaupungin valta Hallitukselle. Henri kuuntelee sitä hetken, kunnes uppoutuu omiin mietteisiinsä. Hassua, koska hänestäkin Edith Bethesda oli aivan varmasti jo kuullut Pohjasakan ja Hoover Crowahlin poppoon välisestä toispuoleisesta, joskin tappavan myrkyllisestä suhteesta.

Jossain vaiheessa Henrille pomppaa mieleen myös välikohtaus hänen ja Edithin kesken viime kerralta. Edith vakuutti tavanneensa hänet aikaisemminkin. Kohtaus oli silloin ahdistava, vaan tässä välissä Henri ei ole saanut selville sen sattumisen syitä. Hän ei ole rehellisesti sanottuna ajatellut sitä ollenkaan. Täytyihän sen vain olla väärinkäsitys. Se on ainoa selitys, hän ajattelee ja tyyntyy juuri parahiksi, kun Finnan kertomus päättyy.

"Se siitä", Finna puuskahtaa.

"Ei sinun tyttöraukka olisi noin pitkästi tarvinnut asiaa selostaa", Edith päivittelee. "Ymmärsin jo ensimmäisen virkkeen jälkeen, että kyllähän siitä oli puhetta jo viimeksi, kun vierailin täällä. Puhut siitä huolimatta hyvin, ja voit syystä olla siitä ylpeä."

"Ai, niinkö? No, kiitän kauniista sanoistanne, Teidän Korkeutenne", turhautuneelta vaikuttava Finna sanoo, levittää hameensa helmaa ja tekee töksähtävän niiauksen. Edith näyttää tyytyväiseltä.

Suunnittelua varten he kokoontuvat Danielin ahtaaseen kammioon, joka tuon hyvishakkerin näkökyvyn varjelemiseksi on koko Viemärilinnan parhaiten valaistu kolkka. Kun Caudillo vielä kantaa oman lamppunsa paikalle, sytyttää sen ja osoittaa sen valaisemaan toisesta pimeästä nurkasta kohti toista, pieni tila näyttää suorastaan hehkuvan.

Kammiossa on vain kaksi tuolia, joten he raahaavat sinne elementtiharkkoja niin, ettei kenenkään tarvitse seistä tai istua pölyisellä lattialla. Daniel saa pitää oman tuolinsa (täysin pätevästä syystä), kun toinen pyörillä varustettu, hieman vaatimattomampi toimistotuoli menee Odzola-Kokouan kuningattarelle. Kun harkot on sijoiteltu puolikaaren muotoon ja jokainen niistä on kadonnut katseilta piiloon takapuolten alle, suunnittelukokous voi alkaa. Nyt päästiin asian ytimeen, Henri tuumailee ja joutuu vähän ponnistelemaan, ettei alkaisi virnuilla. Erityinen hetki.

"Hyvä!" sanoo Caudillo kovasti. Hän istuu puolikaaren keskellä, kaksi pohjasakkalaista vasemmalla ja kolme oikealla puolellaan. Hänellä on tummakantinen mappi auki sylissään ja kynä sormiensa välissä kuin hoikka sikari. "Aloitetaan oikein kunnon aivoriihellä. Tavoitteena on nyt vain heitellä ajatuksia ja rakentaa niistä sitten laajempia koosteita. Puheenvuoroja miettiessänne ajatelkaa kysymyksiä kuten: 'Miten Nyrkkiallianssin saisi kukistettua ilman väkivaltaa?' ja 'Mikä voisi olla juuri minun vahvuuteni tulevassa operaatiossa'. Haluaisin, että Finna aloittaa, niin saadaan pyörä mukavasti rullaamaan. Oletko jo valmis?"

Finna tuhahtaa ja pyörittää hidastetusti päätään. "Aina sinä käytät minun sanavalmiuskorttini", nainen jupisee, vaikea sanoa kuinka totisen sydämistyneenä. "Mutta kelpaahan se. Ööh. Puheliaisuuteni taisi juuri pettää. Heh. No ei nyt sentään. Nyt minä sain kiinni. Minä olen aina uskonut ihmisten perimmäiseen hyvyyteen. Minusta suurin osa jotain pahaa tehneistä ihmisistä on päätynyt valintaansa ylitsepääsemättömän ulkoisen paineen vaikutuksesta. Siitä syystä minun mielestäni meidän pitäisi yrittää käännyttää Nyrkkiallianssin jäseniä meidän puolelle. Aloitettaisiin niistä, jotka kyyhöttää kaikkein alimmilla portailla. Jotka on kaikkein löyhimmin kiinnittynyt järjestöön. Näiden tyyppien avulla me voitaisiin saada, kuka tietää, kuinka korkea-arvoisia jäseniä kannattamaan meidän agendaa. Kun Crowahl huomaa, että hänen porukkansa näivettyy, hänhän voi vaikka antautua. Tai ainakin hän putoaa polvilleen paljon helpommin kuin että yrittäisimme kaataa kerralla koko Allianssin."

"Ei huono idea", Anatolia kommentoi, "paitsi että jos me epäonnistutaan käännyttämisessä, niin me ollaan hukassa. Mitä, jos joku lupaa uskollisuutensa meille ja meneekin heti seuraavan tilaisuuden tullen ylemmilleen kantelemaan? Minusta meillä jäisi silloin aivan liian iso panos yhden kortin varaan."

"Voi olla", Finna kohauttaa olkiaan. "Mutta sen perusteella, mitä Daniel ja me muutkin täällä ollaan urkittu selville, niin yllättävän iso osa Nyrkkiallianssin jäsenistä on mukana vain ja ainoastaan saadakseen mandaatin ryöstää ja rötöstellä kaupungilla. Jos me tarjottaisiin heille jotain vastaavaa - tai parempaa..."

"Mitä sellainen sitten olisi? Ei me voida luvata, että he saa jatkaa ihmisten koteihin murtautumisia ja naisten raiskaamisia, kun Crowahl on laitettu telkien taakse. Ainoa, mitä me ehkä voitaisiin luvata, on vapaus."

"Joka heillä on jo valmiiksi. Miten olisi - en kyllä tykkää ehdottaa tätä, mutta - miten olisi väärä vala? Luvataan heille jotain ja rikotaan sitten lupaus jollain verukkeella? Tai ihan ilman veruketta? He on kuitenkin loppupeleissä rikollisia."

Finna katsoo Caudilloa. Caudillo ei näe katsetta, vaan kirjoittaa muistiinpanoja kuulakärkikynän metallikärki paperia vasten suhisten. "Mm", mies hymisee, "haluaisin kuulla muita ideoita."

"Caudillo. Onko sinusta väärä vala moraaliton idea?" tiedustelee Finna.

"No, ei välttämättä. Tilanne Kaupungissa on kuitenkin mennyt niin pahaksi, että vanha sanonta 'tarkoitus pyhittää keinot' alkaa varmaan olla jo voimassa. Mutta katsotaan ensin muita kortteja. Anatolia?"

Anatolia rypistää otsaansa ja sivelee siroilla sormillaan huuliaan. "Tuota noin", hän empii. "Olen jotenkin koko ajan ajatellut, että se Nyrkkiallianssin rakennus, Niitti, on kaiken ytimessä. Järjestö olisi aivan lirissä, jos he jostain syystä joutuisivat hylkäämään sen. No, ei me varmaan pystytä heitä kaikkia sieltä karkottamaan, mutta... jos me päästäisiin itse sinne sisälle, niin..."

"Asiaa!" Ellie tuulettaa virnistyksen kera. "Murtaudutaan Niittiin! Pistetään koko tönö paskaksi. Romautetaan maan tasalle, jos vaan mitenkään pystytään."

"Huonoja ideoita ei ole", Caudillo hymyilee Ellielle.

"Niin, no, sisään pääsyn jälkeen en oikein tiedä, mitä sitten", Anatolia jatkaa. "Kun väkivalta on poissuljettu vaihtoehto, niin ei tästä mitään Operaatio Valkyriaa voi tulla. Pitäisikö meidän varastaa sieltä jotain? Tai rikkoa? Tai... niin kuin Ellie sanoi? Oikeasti tuhota koko paikka?"

"Kannatetaan!" Ellie nostaa kätensä korkealle ilmaan. Henri vilkaisee Edithiä, joka ei kuitenkaan reagoi ystävänsä intoiluun mitenkään. Caudillo pyytää seuraavaksi Johnnyn mielipidettä.

"Minäkin voisin olla ehkä Ellien puolella", Johnny ilmoittaa nopeasti ja virnistää kasvojensa täydellä mitalla mustatukkaiselle naiselle.

"Hei", keskeyttää Finna, "muistakaas nyt, että jos me lähdetään pistämään Niittiä palasiksi, niin siinä voi myös loukkaantua tai jopa kuolla ihmisiä. Joku meistä voi olla uhrien joukossa."

"Ai, no joo", Johnny sanoo vähän häpeilevän näköisenä. "No sitten olen samaa mieltä sen kanssa, että pitäisi varastaa jotain. Mutta mitä? Mikä on niiden kaikkein tärkein esine? Pitäisi varmaan päästä Crowahlin huoneeseen. Sinne ihan huipulle."

"Mahdotonta", Daniel murahtaa. "Niitissä on 39 kerrosta, joista pohjakerros ja neljä ylintä on käytössä. Hissit ei toimi, ja käytettäviä kerroksia vartioidaan luultavasti paremmin kuin mitä me uskotaankaan. Meidät tapettaisiin heti, kun me ehdittäisiin kerrokseen numero 36."

"Niitti on joka tapauksessa avainasemassa", Anatolia sanoo ja ristii polvensa.

"Räjäyttäminen on ainoa järkevä vaihtoehto", Ellie sanoo.

"Kiitos, Johnny", sanoo Caudillo. "Haluan vielä kuulla loppujen puheenvuorot. Ellien kanta tuli jo selville. Entäpä Daniel? Jos ylimpään kerrokseen pääseminen on mahdotonta, niin mikä sitten ei ole?"

Daniel suoristaa selkäänsä, painaa kookkaat kämmenet polviinsa ja hengittää syvään sisään ja ulos. Niin hän näyttää tavallistakin valtavammalta mieheltä, jonka varjo kaappaa monet heistä muista allensa.

"Finnan ensimmäinen kommentti oli minusta paras", hän toteaa uloshengityksellä. "Soveltaisin sitä kuitenkin hieman. En usko, että Allianssin rivijäsenet on meille loppupeleissä parhaat mahdolliset liittolaiset. Lähtisin etsimään sellaisia hivenen kauempaa."

"Mitä? Tarkoitatko, että meidän pitäisi paljastaa itsemme Hallitukselle?" äimistelee Finna.

"En. Tai, tavallaan. Minusta meidän pitäisi paljastaa itsemme Hallitukselle, Nyrkkiallianssille, ja kaikille Kaupungin asukkaille."

"Miksi? Mitä me siitä voitettaisiin?"

"Ajattelin sellaista, että... me voitaisiin paljastaa Allianssin kaikkein syvin pahuus maailmalle, joka ei siitä vielä tiedä. Me puhuttiin tästä jo aiemmin Caudillon kanssa, hän tietää. Yksi maan suosituimmista toimittajista, sen niminen nainen kuin Rae Norring, on mitä luultavimmin pakotettu liittymään Nyrkkiallianssiin, tai vähintään toimimaan sen jonkinlaisena äänitorvena. Kansalaiset ei tästä vielä tiedä, vaikka varmaan aika moni epäilee jotain. Meidän pitäisi saada vedenpitäviä todisteita."

"Mistä sinä sitten tästä tiedät?" Anatolia ihmettelee. Caudillo ja Finna katselevat häntä kummallisesti. Daniel rykäisee.

"Koska hän on Daniel", Finna avittaa. "Entinen Anonymous-tähti. Koodarivelho. Tarvitseeko sitä sen enempää selittää?"

"Aha. Okei, no, ei kai... Mutta..."

"Mitä se käytännössä oikein tarkoittaisi?" Finna suuntaa kysymyksensä Danielille. "Miten me saadaan välitettyä todisteita siitä, että tämä toimittaja on kaapattu? Miten me ylipäätään löydetään ne todisteet? Kuulostaa aikamoisen monimutkaiselta."

"No tuskin meillä mitään helppoja keinoja onkaan. Mutta katsokaapa huviksenne tätä", Daniel kiepauttaa tuolinsa ympäri ja siirtää langatonta hiirtä niin, että näyttöruudun psykedeelinen näytönsäästäjä häviää. Tilalle tulee Linux-käyttöjärjestelmän kansionäkymä. Henri nousee seisomaan nähdäkseen paremmin. Moni muu käyttää sama taktiikkaa.

Tietokoneen ruudulla näkyy kaksi ikkunaa, joiden takaa pilkottava työpöytä on viittä vaille ääriään myöten täytetty erilaisilla kuvakkeilla. Toisessa ikkunoista on niin ikään suuri määrä kuvakkeita ja niiden tietoja siisteissä riveissä, kun taas toisessa on jotakin hyvin erikoista. Henri luulee ensin katselevansa kahta hyvin hämärää, tummasävyistä ja epäselvää valokuvaa, kunnes huomaa, että molempien kuvien alle on sijoitettu eteenpäin juokseva kellonaika. Eli eivät siis kuvia, vaan videoita. Mutta niissä ei näy minkäänlaista liikettä. Henri ei ymmärrä, mitä ne kuvaavat.

"Mitä nuo ovat?" lähimmäksi Danielia sijaltaan loikannut Ellie osoittaa hämäriä videoita ja tiirailee niitä silmät kapeina viiruina.

"Luullakseni kaikki tietävät, että Viemärilinna oli aikoinaan rakennustyömaa", Daniel sanoo. "Ympäri työmaata oli sijoiteltuna lähemmäs kymmenen valvontakameraa, joista vain harva oli enää toiminnassa, kun minä tulin tänne ensimmäistä kertaa. Osa kuitenkin oli. Me päätettiin yhteistuumin pomon, Johnnyn ja Finnan kanssa säästää niistä kaksi ihan vain, jos niille löytyisi joskus käyttöä."

"Ja nuo näyttää nyt, mitä ne kamerat kuvaa, niinkö?" Finna kuulostaa yllättyneemmältä kuin olisi voinut kuvitella, sillä olihan hän tiennyt kameroiden olemassaolosta jo pitkään.

"Kyllä vain. Tällä hetkellä ne kuvaa - no - ei käytännössä mitään. Ne on pomon työpisteellä ja taitaa sojottaa johonkin Viemärilinnan nurkkaan."

"Mutta ne on siis niitä kameroita, joita käytettiin rakennustyömaalla", varmistaa Ellie. "Oletteko te ihan varmoja, ettei se rakennusfirma näe koko ajan, mitä ne kuvaa?"

"No, kyseinen firma on lopettanut kaiken toiminnan Kaupungissa. Sitä paitsi, saadakseni valvontakamerat hallintaani, minun piti hakkeroitua puljun palvelimelle. Samalla näin, ettei kameroihin ollut kirjauduttu reilusti yli vuoteen. Eli, on hyvin todennäköistä, että ne on vain hylätty."

"Mutta täyttä varmuutta ei ole?"

"Ei, valitettavasti."

"Okei", Finna katselee kulmat kurtussa kämmeniinsä ja luultavasti miettii ankarasti, "meillä olisi nyt siis keino kuvata Niitin sisätiloja. Entä sitten? Jos me onnistuttaisiinkin kuvaamaan jotain raskauttavaa, esimerkiksi video tästä toimittajasta, niin miten me saadaan se materiaali julkaistua? Hei, älkää vielä innostuko! Jos me laitetaan se vaan nettiin, sanotaan nyt YouTubeen tai johonkin, kuinka moni ottaa sen oikeasti tosissaan? Onko sen vaikutus sellainen kun me toivotaan? Minä väittäisin, että tuskinpa."

"Me voitaisiin myydä se jollekin", Ellie ehdottaa jotenkin todella innostuneena tästä kaikesta. "Tarkoitan lähinnä Ykköskanavaa. Eikös Rae Norring ole juuri heidän tyttöjään?"

"No, tuo Ellien ehdotus on kyllä varteenotettava", Daniel kommentoi, "mutta voisi olla parempikin keino. Se vain vaatii paljon esivalmisteluja. Lähinnä minulta, koska - köh - te ette ole aivan riittävän hyviä - näiden juttujen kanssa."

"Mistä sinä oikein puhut? Minä osaan kyllä käynnistää tietokoneen", Finna protestoi.

"Mitä keinoa tarkoitat, Danny?" Caudillo pyytää, nenä vain senttien päässä mappiin kahlitusta ruutupaperiarkista. Daniel kääntyy taas näyttöruudun puoleen ja klikkailee paria kuvaketta ja kirjoittaa hetken aikaa kiivaasti jotakin. Sitten hän pyöräyttää tuolinsa uudelleen ympäri.

"Voisin saada meidät suoraan lähetykseen", mies julistaa ylpeyttä uhkuen. Pohjasakkalaisten keskuudessa kiertää ihmetyksen äänten aalto. Joku jopa ähkäisee: "Pelleilet."

Daniel pyörittää päätään ja sanoo: "En pelleile. Mutta kuten sanoin, se vaatii huimasti alkuvalmisteluja. Mitä sanot, pomo, onko meillä aikaa sellaisiin?"

"Painetaanpa - hetkeksi - jarrua", yhä vilkkaasti kynää tanssittava Caudillo mutisee. "Okei. Niin. Haluan kuulla vielä loppujenkin mielipiteet asiasta. Anatolia?"

"Olen ehdottomasti Danielin idean kannalla", Anatolia sanoa paukauttaa.

"Mainiota. Entä mikä sinun vahvuutesi voisi olla operaation suorittamisessa?"

"Minä... minulla on... intohimoa. Olen mukana täydestä sydämestäni ajaakseni kaltaisteni syrjittyjen asiaa ja tehdäkseni maailmasta paremman paikan kaikkien elää."

"Love it. Entäpä Laat?"

Se hetki oli tuleva, ja Henrillä olisi ollut vaikka kuinka paljon aikaa valmistautua siihen. Vaan mitä hän teki? Keskittyi kaikkeen muuhun paitsi oman puheenvuoronsa suunnittelemiseen. Ja nyt hän seisoo aloillaan liikkumattomana ja äänettömänä. "Laat?"

"Ööh", Henri sanoo ja hieroo otsaansa. "Minäkin kannatan... Danielin ideaa."

"Oikeasti? Olin aivan varma, että sinulla olisi ollut joku oma mielettömän hieno ajatuskudelma valmiina. No, ei sitten. Mikä sinun kiinnostuksenkohteesi tässä operaatiossa ehkä olisi?"

Tämä on Henrille paljon helpompi kysymys. Hän vastaa miettimättä: "Ottaisin toisen kameroista, jos sopii."

Vastaus herättää odottamatonta mielenkiintoa. Henriin katseensa siirtää ainakin Finna, Anatolia, Ellie ja Daniel. Henri itse katsoo heistä mahdollisimman kauas. Hän aistii kasvojensa suonissa virtaavan veren lähestyvän kiehumispistettään, niin rajusti hänen poskiaan ja otsaansa kuumottaa.

"Olkoon niin!" sanoo Caudillo hirvittävän pitkältä tuntuneen tauon jälkeen. "Onko sinulla jotain kokemusta...?"

"No", Henri ei kohota päätään, vaan puhuu sylilleen, "olen minäkin aika paljon puuhaillut tietokoneiden kanssa. Valvontakameroita en sillain tunne, mutta... harrastin lapsena valokuvausta."

"Joo, eikä kameran käyttäjän tarvitse oikeastaan tietää, miten se toimii", Daniel kertoo. "Voin täällä varmistaa niiden toimintakyvyn, ja sitten ei tarvitse muuta kuin... pidellä laitetta oikein päin kädessä."

Henri nyökyttelee päätään näkyvästi ymmärryksen merkiksi. Hän on tyytyväinen. Ainakin hänellä on nyt tiedossa joku konkreettinen keino olla mukana tässä operaatiossa. Siis muukin kuin muiden mukana laahustaminen.

"Viimeisenä mutta voitte olla varmoja, ettei vähäisimpänä", Caudillo raapustaa vielä viimeiset kirjaimet muistiinpanoihinsa, ennen kuin vapauttaa ne hetkeksi huomionsa alta, "Valtiattaremme. Mikä teidän näkemyksenne on kaikesta tästä? Oletteko vahvasti tämän salakuvaamisajatuksen puolesta vai sitä vastaan? Jos puollatte, niin minkä toivoisitte olevan teidän oma rooli siinä?"

Edith Bethesda ei vastaa aivan heti. Henri on havaitsevinaan tämän olemuksessa epämukavuutta, mutta saattaa olla aivan väärässäkin. "Olen ollut mukana suunnittelemassa kaikenlaisia operaatioita", Edith kertoo sitten. "Niiden tarkoituksena on ollut kitkeä puiden ja eläinten salakaatoja ja muita valtakuntamme vääryyksiä. Mutta kuten kerroin aiemmin haastattelussa, en ole koskaan ollut pelkkä kabinettirouva. En pelkää vetää varusteita ylleni ja upottautua suohon vyötäisiäni myöten. Suunnitelmanne vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka arvostankin enemmän hieman radikaalimpia keinoja."

"Niin minäkin, Edith Ensimmäinen", Ellie katsoo ystäväänsä palvovasti.

"Teidän Armonne", Caudillo sanoo, "tämä suunnitelma on ainakin minusta melkoisen radikaali."

"En muuta väitäkään", Edith huitaisee ilmaa paksuilla sormillaan. "Kuten ilmoitin, suunnitelma on minusta oikein kiintoisa. Haluan vain varmistaa, että roolini siinä on mahdollisimman suuri ja näkyvä."

"Haluaisitteko siis kenties toisen kameran itsellenne?" tiedustelee Caudillo.

"Jos se on suurin vastuu, joka teillä on tarjota, niin kyllä."

"Onko se, Danny?"

"Luulisin", Daniel venyttelee. "Ellei sitten laske omaani. Jos minua ei olisi, ei tästä tulisi yhtään mitään. Kaikella kunnioituksella, tietenkin."

Caudillo kirjoittaa vielä viimeiset muistiinpanot ja läväyttää sitten mapin kiinni. Hän rapsuttaa mapin syrjällä ihoa hiusrajassaan ja huoahtaa syvään. "Se siitä sitten", hän sanoo ja antaa katseensa kiertää pohjasakkalaisten kasvoissa. "Oliko jollain vielä jotain sanottavaa? Ennen kaikkea, halusiko joku vastustaa tätä valvontakamerajuttua? Katson ennen kaikkea teitä, Finna ja Anatolia, sillä te lausuitte myös tosi hyviä ideoita."

Anatolia kohauttaa mustalla nahalla vuorattuja olkiaan. Finnakin puistaa päätään. "Olen tyytyväinen tähän", Finna ilmoittaa.

"Entä te muut?"

Kukaan ei sano enää mitään. Niinpä Caudillo kääntyy Danielin puoleen ja kysyy tältä, kuinka kauan esivalmisteluissa suunnilleen menee. Daniel arvioi, että ainakin tämä päivä ja huominen. Tällä perusteella Caudillo ehdottaa operaation toteuttamisajankohdaksi ei seuraavaa eikä sitä seuraavaa vaan sitä seuraavaa yötä. Kaikki tyytyvät siihen. He tyhjentävät itsensä teknologiakammiosta ja vievät istumaharkot mukanaan.

Heti ovella Henri huomaa muutoksen ajatuksissaan. Hän ei ajattele enää operaatiota tai suurta kamerankantajan vastuutaan. Hän ajattelee Juliaa. Enemmän kuin mitään hän haluaisi Julian olevan rinnallaan, kun he tunkeutuisivat Nyrkkiallianssin päämajaan. Kuinka arvokas valttikortti Julia olisikaan varjoissa hiipimisen kokemuksensa ansiosta. Vaan ei. Turha haaveilla. On mentävä eteenpäin.

"Häijy-Trump" poltteli sätkää antaumuksella. Hoover Crowahlilla ei ollut intoa tapella tämän kanssa asiasta. Sitä paitsi olihan hänenkin kädessään savuava päihdelasi, jonka tuoksu ulottui vähintään metrin päähän meripihkanvärisen nesteen pinnasta. Sen sijaan rahakeisarin istuma-asennossa oli jotakin kovin häiritsevää. Mies istui huonoryhtisenä, selkä syvällä sohvatyynyjen sisällä, pää takakenossa ja haarat levällään, niin lihakset halvaannuttavan nautinnollisissa tiloissa, että Crowahlia alkoi melkein harmittaa omat ylitsepääsemättömän todelliset tuntemukset.

"Onko sinun juonesi purrut kansaan?" Xi Michael mutisi uneksivat silmänsä kattokruunuun suunnattuina. Crowahl urahti.

"Mitä? Tuohan oli aivan ymmärrettävä kysymys!" hän hämmästeli.

"Kuulehan nyt, Johtaja. Olen vetänyt oopiumia niin pitkään, ettei se enää saa mieltäni sekaiseksi millään. Se jättää vain ihastuttavan raukean ja huolettoman tunteen."

"Eikö hävyttömän suuri maallinen omaisuus muka tee täsmälleen samaa? No, se ja sama. Kysymyksesi... mmh... Siltä alkaa kieltämättä näyttää. Nyrkkiallianssi on saanut viime päivinä paljon uusia jäseniä. Tällaista ryntäystä ei ole ollut aivan alkuaikojen jälkeen. Tiesin, että tällä Norringilla on iso vaikutusvalta kaupunkilaisten keskuudessa, mutta että näin iso... Olen vaikuttunut."

Crowahl säpsähti hieman. Hän kiepsahti ympäri ja huomasi avointa ovea hyödykseen käyttäneen Jessin, joka onnistui ilman kenkiä lähes yllättämään hänet. Jess virnisti leveästi, johon Crowahl vastasi omalla pehmeällä hymyllään. "En kai häiritse teitä kiireisiä liikemiehiä?" Jess kysyi ja halasi Allianssin johtohahmoa takaapäin.

"Et tietenkään", vakuutti Crowahl. "Olet aina tervetullut neuvonpitoihimme."

"Minun puolestani myös, neiti Jess", Xi röhähti ja imaisi keuhkoihinsa uuden annoksen palavan unikon käryä. "Kauneutta tänne kaivattiinkin, sillä - no - me emme johtaja Crowahlin kanssa ole mitään kukkaistyttöjä."

Jess nauroi heitolle. Crowahlista Xin huumori oli kömpelöä, mutta toisaalta hänestä oli aina niin mukava nähdä riemu Jessin kirkkaissa silmissä ja pehmeissä poskipäissä. Hän otti hörpyn viskistään ja tarjosi lasia naiselle olkansa ylitse.

"Mitä minä sanoinkaan? Ah, aivan", hän sanoi. "Rae Norringin käyttäminen houkutuslintusena näyttää tosiaan toimineen. Yhä harvempi enää kannattaa Hallitusta, ja yhä useampi meitä. Olemme aivan pian valmiita vihoviimeiseen iskuun, jonka jälkeen Kaupungissa ei ole enää jäljellä edes vapaamuotoista meitä vastustavaa tahoa. Saamme Kaupungin viimein kokonaan haltuumme. Tuskin maltan odottaa, ystävät. Tämä on ollut unelmani jo käytännössä täydet kaksi vuotta. Nyt se on niin lähellä, että tekisi mieleni jo pikkaisen maistaa."

"Sinun - köhöm - on maltettava vielä mielesi, Johtaja hyvä", Xi muistutti tarpeettomasti. Crowahl myhähti sille.

"Älä sinä kuule yritä opettaa minua, miten hillitä mielihaluja."

"Hah! Hyvä piikki. Mutta... koskapa minun rahojani taas tarvitaan? Lompakkokättäni syyhyää jo."

"Kärsivällisyyttä."

"Ole hyvä ja lopeta."

"Minä tarkoitan sitä. Nyt ei auta hätiköidä. Kerron kyllä sitten, kun on aika raottaa kirstua. Ei siihen enää pitkään mene. Armeija on aivan pian koossa. Ja sitten ei muuta kuin... lätkäistään Shankarin porukat liiskaksi kuin ärsyttävä sääskiparvi. Ooh!"

Jess oli vienyt kämmenensä ovelasti Crowahlin mustien farkkushortsien haaroihin. Toisella kädellä hän yritti juottaa miehelle viskiä. Xi katseli näytöstä häpeilemättömän estottomasti. Asetelmassa oli jotain kiihottavaa. Ääh, mikä sinusta on oikein tullut, Hoover? Elukkako?