Ihmiskunnan pohjasakka on kansainvälinen, riippumaton yhteisö elämän ja yhteiskunnan kolhimille ja foorumi niille, jotka eivät ole saaneet ääntään kuuluville. Se perustettiin erityisesti vastavoimaksi entistä individualistisemmalle, väkivaltaisemmalle ja enemmän rahan kontrolloimalle yhteiskuntajärjestykselle.

Tätä uutta järjestystä ylläpitää joukko anarkistisia ryhmittymiä, joista kiistatta vaikutusvaltaisin on Nyrkkiallianssi. Nyrkkiallianssi, yhteistyössä muiden ryhmien kanssa, pitää kansalaisia rautaisessa otteessaan kylvämällä pelkoa ja suojelemalla kaikkein rikkaimpia ja kauneimpia. He menestyvät erityisesti, koska kenelläkään ei ole ollut resursseja lopettaa heidän toimintaansa.

Tärkein väkivaltaliigoja vastustava taho on aiemmasta typistynyt mutta tiivistynyt Kaupunginhallitus puheenjohtajansa johdolla. Hallitus esiintyy julkisuudessa rauhaa rakastavien ihmisten puolustajana ja lupaa kivenkovaan, ennemmin tai myöhemmin, nujertavaa lainvastaiset liikkeet. Sen kovasta työstä huolimatta kansalaisten kannatus valuu koko ajan Nyrkkiallianssin ja kumppaneiden puolelle.

Pohjasakka vahvistuu erään kesän aikana useilla uusilla jäsenillä ja päättää tehdä sen, missä hallitus on jo monesti ehtinyt epäonnistua. He luovat huippuhuolellisen suunnitelman Nyrkkiallianssin rivien rikkomiseksi. Suunnitelman tavoitteena on sekä palauttaa syrjäytetyt vaikuttamiskanavat ja faktat päätöksenteon taustalle että tuoda esiin pohjasakkalaisten omat, piilevät kyvyt.

Pohjimmiltaan kyseessä on kertomus oikeudenmukaisuudesta ihmisoikeutena ja ihmisiin sisäänkirjatusta ominaisuudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi. Se kertoo lukijalleen muun muassa introvertin ajatuksista, mieleltään murtuneen maailmasta, väkevimmistä kuviteltavissa olevista voimista sekä ihka aidoista tunteista kaiken elämän yhteisen pallon pinnalla.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita